Ainahan velat on maksettu, eikös juu – tämä on perisuomalainen asenne, jonka edestä ollaan valmiita menemään vaikka läpi harmaan kiven. Tämän asenteen myötä unohtuu helposti, että velka ei ole käsitteenä mikään monoliitti. On olemassa erilaisia velkoja, käyttötarkoituksesta, velan antajasta ja sen saajasta ynnä muista lukuisista tekijöistä riippuen. Sama asenne myös karkottaa osan ihmisistä ottamasta velkaa koskaan, missään ja ikinä. Ei, velkaa ei oteta, vaikka se mahdollistaisi mitä hyvänsä. Pureudutaan siis hieman siihen, mitä velka todella on ja miten sen kanssa pärjätään.
Velka hyvinvoinnin mahdollistajana
Ilman velkaa – eli lainatun rahan takaisinmaksun velvoitetta – ei nykyisen kaltainen yhteiskunta olisi mahdollinen. Jos ei ole velkaa, ei ole lainaa. Ja jos ei ole lainaa, ei talous pyöri. Ilman lainarahaa omistusasuntoa tai -autoa ei voisi olla kuin pienen eliitin jäsenillä, eikä yritystoiminnan käynnistäminen tai laajentaminen ja näin ollen yrityksen kasvu ja näin ollen talouden kasvu olisi mahdollista! Toisin sanoen: velka mahdollistaa hyvinvoinnin.
Valtion velka on luonteeltaan erilaista kuin yritysten saati sitten yksityishenkilöiden velka. Peruslähtökohta on se, että yksityishenkilö elää vain alle vuosisadan, ja siitäkin suuren osan viettää alaikäisenä ja eläkeläisenä. Valtiot kestävät useimmiten pidempään kuin ihmiselämä. Silti myös valtion velka mahdollistaa hyvinvoinnin sen asukkaille, ja sitä samanaikaisesti otetaan että maksetaan pois. Valtion velan hoito on oma taiteenlajinsa, jota ei pidä suoraan verrata yksityishenkilön velkaan. Siksi ei ole mitään taetta, että hyvin omat henkilökohtaiset talousasiansa hoitanut olisi hyvä henkilö hoitamaan valtion tai muun julkisen yhteisön taloutta.
Velanotto kannattaa, jos se on hyvin perusteltua ja velkarahalla on mahdollista saavuttaa tuottoa tai kattaa välttämättömiä asioita, joihin ei kertasuorituksena olisi varaa. Jos velkaa voi pitää investointina tai jos se on välttämätön, ei sitä pidä karttaa kuin ruttoa. Kaikki velanotto ei kuitenkaan velan käsitteen välttämättömyydestä huolimatta järkevää. Tästä seuraavaksi.
Velka vangitsijana ja ahdistelijana
Velka ahdistaa; olen velkavankeudessa. Näin jopa sadat tuhannet suomalaiset valitettavasti kuvailevat taloudellista tilannettaan. Jos aiemmin mainittua velanoton järkevyyden prinsiippiä ei seurata, voi velka nopeasti muuttua mahdollistajasta vangitsijaksi ja ahdistelijaksi. Missään nimessä kaikkia luottoja ja osamaksusopimuksia ei pidä karttaa, mutta itsensä hemmottelu asioilla, joiden takaisinmaksuun ei yksinkertaisesti ole varaa, pitäisi kyetä välttämään. Helppoa se ei aina ole, sillä olipa sitten kyse huonekalukaupasta, vaatteista tai jopa pikaruoasta, lainaa tarjotaan hövelisti.
Niin kutsuttujen pikavippien markkina on siistiytynyt huomattavasti menneistä vuosista, eikä kaikkein pahimpia puliveivareita alalla enää toimi. Myös vakuudettomiin luottoihin ja muihin pikalainoihin pätee vanha sanonta: hyvä renki, huono isäntä. Jos nopeasti ja helposti saatavan luoton kykenee maksamaan suunniteltujen aikojen ja lyhennyserien puitteissa, ei siinä mitään – näidenkin luotonmyöntäjien ja pankkien palveluita kuitenkin kannattaa verrata.
Jos velat käyvät ylitsepääsemättömiksi, vaihtoehtoja on. Vaikka puhumattomuuden kulttuurissa voikin tuntua isolta asialta lähteä kertomaan ulkopuolisille taloudellisesta tilanteestaan, varsinkin kun se ei vastaa median luomaa ihannekuvaa, ei pidä arkailla. Kukaan ei ole yksin velkaongelman kanssa, kohtalotovereita löytyy valitettavan paljon. Kenenkään ei myöskään tarvitse jäädä yksin, siitä pitää huolen esimerkiksi kunnallinen velkaneuvonta tai Takuusäätiö. Kumpienkin palvelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia. Joskus velkaongelmista voi päästä eroon pienillä velkojen uudelleenjärjestelyillä ja oman talouden tarkastelulla. Toisinaan voidaan tarvita järeämpiä toimenpiteitä, mutta yksi sääntö pätee aina: mitä aiemmin ongelmaa alkaa ratkaisemaan, sitä pienemmäksi jää.
Kun velasta keskustelee ulkopuolisten ammattilaisten kanssa, asiat myös alkavat asettua oikeisiin mittasuhteisiin. Talousongelmat ovat ajaneet ihmisiä valitettavan epätoivoisiin ja lopullisiin ratkaisuihin, vaikka kyseessä ei faktuaalisesti olisi ollut mitenkään ylitsepääsemättömistä ongelmista – inhimilliset ongelmat kovin harvoin ovat sellaisia, varsinkaan talousasioissa. Kun velasta alkaa puhua, tulee sen kanssa helpommin toimeen.
